tiistai, 18. joulukuu 2012

Helmi

30 vuotta kestänyt liitos,
siitä suuret onnittelut,
sekä iso kiitos!
Ehjässä kodissa kasvaa saimme,
kärsivällisesti kasvatitte,
kun rajojamme haimme.
Päätöksenne yhdessä pysyä,
oli vankka sekä vakaa.
On teillä kyky kuunnella ja puhua,
loistaa rakkaus kaiken takaa.
Taito riidellä, sekä anteeksi pyytää ja antaa,
yli elon tyrskyjen rantaan asti kantaa.
Avioliittonne suojaisa satama,
on ollut meidän kotimme turvaisa.
Rakkautenne helmi hohtava,
on Teidät tulevaisuudessakin
onneen johtava!

Äitiä ja Isää helmihääpäivän johdosta
sydämellisesti onnitellen

                                 Juli

keskiviikko, 7. marraskuu 2012

Musta marraskuu

Marraskuun musta
asfaltti askeleet
     laahustamaan lannistaa
 sateella saattaa.
       Estääkseen ehtymästä
päällikköään pakkasessa
 tarttuivat työntekijät
        neuvokkaina neuleeseen;
Ruskea raita rinnalleen,
   pirteä punainen poskelleen
sai sävyjä sinisen sadun,
       haaveen harmaita hahtuvia,
kimalletta kohmeisen kadun.
Oranssia oikukasta,
vierellä vihreää vauhdikasta.
Niin nivoutuivat
yhteen ylistäen
elämän erityisyyttä.
Valjasta varpaasi,
sujauta sukkaan,
elämöi, elä
heittämättä hukkaan,
lämpöä liekin,
hehkua hetken,
antia arjen,
riemua retken.
Maisemassa marraskuun,
hyhmä hyinenkin hymyyn
silloin saattaa suun!


                    Juli

lauantai, 20. lokakuu 2012

Tauko

Viikot vierivät vilkasta vauhtia,
arki taputtaa tasaista tahtia:
aamusta iltaan syke on tämä,
selviämäsi pitää ihmissielun rämä!
 
Pulssi tuntuu ohimolla,
aamu illan valinnoilla,
puoliksi on valmistettu,
puolet kadoksissa, unohdettu.
 
Jossain matkan varrella itsenikin hukkasin,
arjen syövereihin tahtoni kadotin.
Mut etsivä löysi, koputtavalle avattiin,
olen tullut takaisin ja kiva että tavattiin.
 
Kunpa riman osaisi ajoissa alemmas asettaa,
armoa myös itseään kohtaan toteuttaa.
Ennen kuin liian raskaaksi,
muuttuu elämä harteilla taakaksi.
 
Suorittamisen sijasta jos voisi vain elää,
tuntea riittävyyttä antamatta enää,
ekstra-potkua hyytyneillä jaloilla,
tahtoisin tänään vain istua ja katsella,
maailman leikkiä varjoilla ja valoilla,
tule rakas viereeni, kaikki tärkeä on tallella.


                       Juli

lauantai, 20. lokakuu 2012

Päivät tuulevat

Ilmassa aistin tuntua talven,
näen taivaalla syksyä saattelevan parven.
Aura varassa, vallassa vaiston,
valon valtakausi lähenee loppuaan;
pimeys voittamaisillaan on taiston.
 
Aina vain aikaisemmin peittää pimeys verhollaan,
lumoavan maiseman luovat puut väriloistollaan.
Ruskan kirjo kohisee metsän hulmuavassa helmassa,
pihlajanmarjat hehkuvat luonnon asetelmassa.
 
Keuhkojen täydeltä raikkautta, kirpeyttä,
hamuilee muisti elämän keveyttä;
kuvia keväästä puhkeavasta,
kesän lämmöstä – sehän alkoi vasta!
Ja nyt jo villahuivin suojaan,
kätkeydyn viimalta turvaten Luojaan;
Anna voimia keskelle pimeyden,
valoa, lämpöä sydämeeni tarvitsen!
Kauniit muistot säilöttyinä mielen kellariin,
kiitollisna katseen suuntaan päiviin tuuleviin.


                       Juli

lauantai, 20. lokakuu 2012

Illan makeus

Lapset saateltuina untenmaille,
matkaa sinisillä pursillaan taittavat.
Kukaan ei kutsu, oo mitään vaille,
levon keveys ja makeus maittavat.
                                              
Armoilla arjen ankaruuden,
hetken helpotukseen hakeudun;
edessä elämän ehdottomuuden,
kulmaan kotisohvan unohdun.
 
Annan suklaan sulaa suussa,
colan poreilla kielellä,
saattaa sumuun surun säikeet,
mi´makoilevat mun mielellä.
 
Hömppäkirjan juonenkäänteet,
kuin keskellä satua itsekin ois.
Stressi, päänsärky ja vatsanväänteet,
jännityksen lauetessa sulavat pois.
 
Viel´ yhden palan kielelleni,
sakeaa makeaa sujautan.
Asettuu rauha rinnalleni,
uneen levolliseen nukahdan.


                        Juli